Yhteystiedot

Johanna Kotamäki
myturn100@luukku.com

Uusimmat kuvat

Joulun alusaikaa...

Sunnuntai 13.12.2009 klo 2:13


Moikka taas viimein!

Aika ei ole hidastanut tahtiaan ja nyt ollaan jo melkein joulussa. Jännitettävää on tiedossa yllin kyllin. Ollaan ostettu Eemelin kanssa eka ihan ikioma asunto. Rivitaloneliö ja sinne pitäisi päästä viimeistään tammikuun 3. päivä muuttamaan. Toki saattaa olla, että vähän jotain seinien maalaamista sun muuta pientä täytyy tehdä ennen kuin pääsee asumaan sinne. Eihän se omakotitaloa hevostenpitomahdollisuudella korvaa, mutta niin onnessani olen, kun kerrostalosta pääsee pois. Tää on niin been there done that ettei mitään määrää!!! Nyt saa lapsetkin vihdoin oman huoneen!!! Ja minä keittiön... Nyt kun pötkylät on keittiötä asustanut, niin on kuin ei keittiötä omistaisikaan. On toki hella ja jääkaappi et ruokaa saa tehtyä, mut ei se ihan keittiön vaatimuksia täytä kun ei ruokapöydän ääressä edes tuoleja voi pitää kun muuten pojat kiipeäisivät pöydälle. Nyt sekin aika alkaa olla päätöksessä... Ihanaa omaa kotia ja saunaa odotellessa! Joulusiivouksen saapi vielä tehdä täällä. Tosin sekin on melko helppoa kun voi vaan pakata tavarat muuttolaatikoihin!

Ja sitten kun on muutosta selvinnyt niin on taas aika frettinäyttelyn. Kaikki kolme on ilmoitettu näyttelyyn. Ai että kun jänskättää!!! Wilmakin pääsee mukaan hurmaamaan kaikki pienellä söpöllä olemukselllaan! Hän sai kapselin lisämunuaisvaivan takia ja se auttoi ja nyt hän on karvaisempi kuin koskaan! Mamin pikku mussukka on valmis hurmaamaan tuomarit ja yleisön siinä samalla. Ja kun kerran isompaan asuntoon muutetaan, niin tokihan se vauvakuumekin sieltä taas alkaa nostaa päätään. Joskos se olisi aika neljännen vauvan... Aika näyttää ;)

Kaikille lapsukaisille kuuluu hyvää. Otolle yritimme osittaista talvilepoa, mutta hän ei moiseen suostunut. Niimpä hän mennä porskuttaa pirteänä läpi pimeän talven. Täytyy hänelle kehitellä kesäasunto tuonne rivarin takapihalle. Olisi hänelläkin sitten paratiisi asusteltavana! Hepat voivat kanssa hyvin ja pulskasti. Tompsu-mammalla on kengät taas jalassa, mutta talvi kun on niin ei näe ratsastaa kuin viikonloppusin. Töistä kun pääsee niin ei paljon karsinoitakaan ehdi valoisaan aikaan siivoamaan saatika sitten ratsastamaan. Ja kun ei tuota valaistua ratsastuskenttää kerran omista niin... Ehkä sitten tulevaisuudessa joskus. Mut nyt on mentävä niillä eväillä kun on tarjolla.

Joulu on ihan lähellä. Lunta toivotaan, ja joulupukkia! Mikäli lunta saadaan niin lupaan räiskiä valokuvia oikein urakalla! Olisi tonttulakeissa olevat heposetkin vähän uskottavamman näköisiä... Sitä odotellessa!

Kuulumisiin!!!


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: